EHMS:n sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin 23.3. seuran salilla. Vaaleissa uudeksi hallitukseksi valittiin seuraavat henkilöt:
Puheenjohtaja Christoffer Warelius
Sihteeri Venla Kupiainen
Taloudenhoitaja Zoë Chandler
Kristian Ruokonen
Tiedottaja Aleksi Ahola
Varajäseniksi valittiin Eetu Röpelinen, Mats Bergström ja Jaakko Viitanen
Toiminnantarkastajaksi valittiin Valtteri Pakkanen, ja varatoiminnantarkastajaksi Miro Lahtela.
Suuri kiitos edellisen hallituksen väistyville jäsenille, Nadia Partalalle ja Simo-Pekka Leppäselle! Saatiin paljon tehtyä viime vuonna.
Vuosikokouksessa päätettiin, että jäsenmaksu pysyy samansuuruisena kuin edellisinä vuosina, summan ollessa 20 euroa / vuosi.
Päätettiin myös päivittää seuran sääntöjä varsinkin jäsenten oikeuksien ja velvollisuuksien sekä hallituksen tehtävien osalta. Erityiskiitos Teemu Hiiliselle hyvästä sääntöjen päivitysehdotuksesta! Säännöt julkaistaan seuran nettisivuille kunhan ne on oikoluettu ja hyväksytty yhdistysrekisteriin.